Luminen Barcelona 20 - 21.11.1999
Estrella-juna lähti Málagasta täsmälleen ajallaan iltakahdeksalta kohti pohjoista Espanjaa. Vaikutelmani junasta oli selkeän asiallinen, kahvila puolestaan yllättävän hiljainen ollakseen espanjalainen. Pienen iltapalan ja pimeän ohikiitävän maiseman katselun jälkeen osaston yläpunkka kutsuu.
Öisen Córdoban, Albaceten ja Valencian ohituksen jälkeen aamu on aurinkoinen ja maisema katselemisen arvoinen. Tunti ennen Barcelonaa rata kulkee rantaa pitkin ja ohitamme kauniita pikkukaupunkeja kirkkoineen ja linnoineen. Ensivaikutelma maastosta on vehreämpi kuin Aurinkorannikko, mikä kai luonnollista onkin. Matkailuvaunualueita täällä tuntuu olevan runsaasti.
Itse kaupunkiin saavumme köyhemmän puoleisen alueen halki, kerrostalot ovat ahtaan näköisiä ja iskulauselakanoita riippuu parvekkeilta. Perille päästyämme rautatieasema vaati hetken tutkimista ennenkuin reitti metrolle löytyi, mutta sitten pääsinkin ilman vaihtoja tavoitteeseeni, Montbaun pääteasemalle. Siellä jouduin myös hetken aikaa arpomaan oikeaa suuntaa koleassa säässä, kunnes löysin hotellini. Hotelli Alimara oli käsittääkseni neljän tähtensä arvoinen, ja ihan siitä riemusta että pääsin moneen kuukauteen kunnolliseen ja toimivaan kylpyhuoneeseen, käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin suihkun, nauttien myös tarjolla olleesta vesihieronta-asetuksesta.
Sitten olikin jo kiire kaupungille nähtävyyksiä keräämään. Suurimman mielenkiintoni kohteena olivat Antonio Gaudin työt, ja ensimmäinen kohde oli Sagrada Familia kirkko. Metrolla siis lähimmälle asemalle ja maanpinnalle. Sattuman kaupalla osuin maanpinnalle juuri siinä missä on yksi Gaudin piirtämistä taloista, Fundació a T?pies. Siitä kävelin Sagrada Familiaa kohti. Vuosikausia olin mielessäni yhdistänyt sen Carl Barksin Aku Ankka -sarjakuvaan, jossa mustakaapuinen hahmo kerää ihmisten heittämät lantit jossakin korkeatornisesssa kirkossa. Täällä en kuitenkaan mustakaapuja nähnyt. Olin tiennyt, että kirkko jäi Gaudilta keskeneräiseksi, mutta se oli yllätys että oikeastaan valmiina ovat vasta ulommat ja matalammat tornit, mitään sisätilaa ei vielä ole valmiina! Ja kun tiedämme miten huikeat jo valmiina olevat tornit ovat, niin Gaudin tavoite on aivan uskomaton! Kirkossa olleessa museossa näin piirustuksia lopullisesta tavoitteesta, ja täytyypä sanoa että toivottavasti kirkon rakentajat saavat riittävästi lahjoituksia saadakseen joskus vielä työt valmiiksi asti!
Kirkolta jatkoin kävellen Casa Mil?a, eli La Pedrera -taloa kohti. Ulkoapäin se oli jossain määrin pettymys, valokuvissa oli tietty onnistuneesti korostettu erikoisia muotoja. Nälkä kurni jo vatsassa, joten en malttanut mennä talon sisälle tutustumiskierrokselle. Sen sijaan suuntasin kohti Las Ramblas -katuja toiveenani löytää sopivan tuntuinen ruokaravintola. Ravintolatarjonnan suhteen Barcelona tuntui kuitenkin olevan rajoittuneempi kuin Málaga johon olin tottunut viime kuukausina. Näin Las Ramblasit, uudelleen rakennetun oopperatalo Liceon ja jatkoin rantaan Port Vell -viihdekeskukseen. Siellä totesin että syödä täytyy ja valitsin kohtuullisen katalonialaiselta tuntuvan paikan. Toivomani merikrottikeitto alkuun oli loppu, joten valitsin tortellinit ja entrecoten. Eipä ateriani siis juurikaan tainnut paikallisuudella olla pilattu. Laatu oli sentään kohtuullinen. Palvelu oli kyllä ystävällistä, mutta ylenmääräinen 'Sorry Sir', 'Thank you Sir' tuntui jossain määrin oudolta.
Sää oli pilvistynyt päivän mittaan. Koleaa oli alusta lähtien, lämpötila jossain viiden asteen paikkeilla. Kun suuntasin Port Vellin keskuksesta kohti keskustaa, harmikseni jouduin toteamaan että siellä satoi! Ja kun ilma oli kovin kylmä en halunnut kastuakaan. Niinpä sitten tein uutterasti ikkunaostoksia kun todellista hankittavaakaan en tästä paikasta löytänyt. Jonkin ajan päästä sade oli laantunut tihuttamiseksi, joten uskaltauduin liikkeelle kohti goottilaisia kortteleita. Siellä päänähtävyys oli Katedraali, jossa oli menossa jumalanpalvelus. Kirkon edessä oli myös ohjelmaa, vaskiorkesteri esitti ilmeisestikin paikallista musiikkia, koska aukiolla oli myös useita ryhmiä tanssimassa jotain piirileikin näköistä tanssia. Tämän jälkeen olikin jo aika suunnata hotellille levähtämään.
Matkatoimiston esitteestä olin lukenut, että Barcelonaan ei kannata tulla nukkumaan. Tätä noudattaen lähdin liikkeelle tutustumaan paikalliseen iltaelämään. Se ei kuitenkaan tuntunut olevan kovin helppoa, kaupungin kadut olivat autioita, sen lisäksi että koleus hiipi hartioihin. Minulla oli muutamia vinkkejä sopivista kohteista, mutta suuressa kaupungissa etäisyydetkin ovat suuria, ja kun periaatteesta halusin kävellä, aikaa kului. Summa summarum, löysin yhden paikan jossa oli elämää, disko Bikinin. Sitä ennen ehdin kävellä yli kymmenen kilometriä! Hinnat olivatkin sitten jo aivan eri luokkaa kuin mihin olin Málagassa tottunut, sisäänpääsymaksun 1500 pesetalla (9 euroa) sai sentään yhden juoman.
Sunnuntaiaamuna herään synkkään säähän, ja eikö mitä, sehän alkaa sataa lunta! Sitä tulikin sitten koko päivän. Myöhemmin kuulin että lumisade oli ensimmäinen sitten 1993. Sunnuntaina satoi lunta myös Córdobassa, ensimmäistä kertaa 20 vuoteen! Muutenkin päivästä muodostui mielenkiintoinen, olosuhteiltaan kuin loppusyksyinen Lapinvaellus, kun kannoin vielä matkatavaroitani mukanani. Mutta ensin oli vuorossa mainio ja täyttävä aamiainen. Sen ei pitänyt kuulua hintaan, mutta eipä tarjoilija maksuakaan suostunut ottamaan; yritin kyllä!
Tämän päivän pääkohde oli Güell-puisto, sekin Gaudin käsialaa. Koska se oli kohtuullisen lähellä hotelliani, päätin kävellä sinne. Näkymät olivat mukavan valkoiset lumipeitteineen. Pikkuhiljaa ymmärsin että lumisade on täällä todella harvinaista, kun todella monet ihmiset ottivat valokuvia ja videonauhoituksia lumesta ja lumileikeistä. Minulle se taas oli totuttautumista Suomeen paluuseen. Olin laittanut vaatetta päälle varman päälle: kahdet villaiset sukat, pitkät välihousut ja sekä kaksi aluspaitaa että kaksi T-paitaa fleece-takin alla. Mutta eipä tullut kylmä, vaan varustukseni oli juuri sopiva koko päivän oleiluun kostean lumisessa ulkoilmassa.
Güell-puisto oli hivenen vaikea löytää, kun lähestyin sitä yläpuolelta. Se on isomman, luonnontilaisen ja kukkulaisen puistoalueen reunassa, ja mitään tienviittoja sinne ei ollut. Kuvista ja taideteoksista olin ehkä rakentanut liian runsaan mielikuvan, mutta luonnonkivista rakennetut holvit oliva kyllä komeita. Mukava detalji oli Gaudin oma kotitalo puiston reunassa joka nyt toimii pienenä museona. Ottamani kuvat eivät sään takia ole kovin värikkäitä ja näyttäviä, mutta varmasti harvinaisuuksia lumisine Gaudi-teoksineen.
Tämän jälkeen olin päättänyt etsiä katalonialaisen ravintolan lounaspaikaksi. Ajoin metrolla rautatieasemalle, jätin jo harteita paineneen ison laukun lokeroon ja tutkin opaskarttaani, josko löytäisin sopivan paikan. Nimensä perusteella haukalta kuulostava Gargantua ei sopinut reittiini, joten aloitin aakkosten alusta, ja heti ensimmäinen, Abrevadero, oli juuri sopivassa paikassa Paral.lel-kadun vieressä (huomaa piste ll:ien välissä, se erottaa katalaanissa tupla-ällän yj-äänteestä!). Pedro kertoi minulle myöhemmin että el abrevadero tarkoittaa eläinten syöttökaukaloa, siis sopivan oloinen mentaliteetti minulle!
Ravintola El Abrevadero on mukava paikka, vaikka asiakkaita ei olekaan paljon. Henkilökunta on sopivan ystävällistä ja nuorta, tarjoilijatytön kanssa asiointi hoituu kuin lapsuudenystävän pikkusiskon kanssa, siis rennon varmasti kuin vanhat tutut, kielirajoitukset huomioonottaen. Toiset asiakkaat tervehtivät tullessaan minuakin ja mikä parasta, ruoka on todella hyvää! Sitä en oikeastaan tiedä, olivatko valintani tyypillisiä Katalonialaisia ruokia vai eivät. Alkuun kevyt salaatti karitsanjuuston ja luumukastekkeen kera. Pääruoaksi dorado-kalaa freesattujen valkosipulinkynsien ym. pikkukasvisten kera. Ensinäkemältä ajattelin että eikö muuta, mutta syödessäni annosta totesin että juuri sellainen nautiskeluruoan pitää ollakin, ei mitään pelkkää mahantäytettä! Talon rosé-viinikin oli mukavan pirteätä ilman sitä tyypillistä tahmeutta. Jälkiruoaksi suklaakuoressa suklaavaahto-omenahilloa. Kahvin kanssa tuli vielä pikkumakeita, joista yksi oli ilmiselvästi kaurakeksi; loistavaa!
Aterioinnin jälkeen hyppäsin vierestä lähtevään Montjuic-kukkulan ratasvaunuun. Se oli todellinen pikapyrähdys, kahden minuutin riemu ja olimme pääteasemalla. Sieltä löysin kabiiniaseman, ja eikun lippuluukulle. Kabiinia odottaessa näin radan tekniset tiedot, ja tässä vaihessa alkoi huvittaa, sillä tämän kabiinin nousu oli sata metriä ja äskeisen ratasvaunun korkeintaan parisataa metriä. Myöhemmin mielikuvani kapuamista kaihtavista katalonialaisista sai loppusilauksen kun taidemuseon kohdalla kukkulalta alastullessa löysin ulkoilmassa olevan sarjan rullaportaita!
Montjuic-kukkulalla on vanha linnoitus sotamuseoineen, huvipuisto sekä vuoden 1992 olympialaisten suorituspaikkoja, suurimpana olympiatadion. Näkymät alas kaupunkiin ja satamaan olivat hienot juuri auringonlaskun aikaan. Sitten olikin jo kiirehdittävä rautatieasemaa kohti seitsemältä lähtevään junaan ehtiäkseni. Stadionilla olisi kyllä ollut juuri alkamassa futismatsi, ja olisihan se ollut hienoa olla kannattamassa kaima-Litmasta, mutta ei voinut mitään. (No joo, Olympiastadionilla pelaa toinen paikallinen joukkue, Espanya, eikä Barça.)
Kävely kohti juna-asemaa toi hienoja näkymiä: Palau Nacional, Plaça Espanya ja Parc de Joan Miro. Myös moderneissa rakennnuksissa oli minulle mieluisia muotoja ja taide-esineitä, esim. puiset patsaat ikäänkuin potkurien keskukset. Rautatieasemalta huomasin vielä silmää miellyttävän detaljin: valonäyttöjen fontti on kuin Comic Sans, ei siis se perus tikkukirjainfontti mikä on käytössä kaikkialla muualla!
Juna lähti jälleen ajallaan, ja matkaseuralaiset olivat jälleen aivan miellyttävää, hiljaisen puoleista tyyppiä. Nyt onkin sitten pakko todeta Lonely Planet-malliin, että näin lyhyt vierailu antoi vain varmuuden siitä että Barcelonassa riittäisi nähtävää ja koettavaa paljon pitemmäksi ajaksi. Ja mielellään lämpiminä kevätviikkoina!
Copyright(c) 2002 Jari Kirvesoja. All rights reserved.